Uni on keskeinen hyvinvoinnin perusta, joka vaikuttaa aivojen palautumiseen, mielialaan, vastustuskykyyn ja koko terveyteen. Tässä artikkelissa avataan asiantuntijaluennon kautta unen merkitystä, vuorokausirytmiä ja yleisimpiä uniongelmia sekä tarkastellaan erityisesti näkövammaisuuteen, ikään, sairauksiin ja lääkityksiin liittyviä tekijöitä.

Teksti: Katri Suomalainen

”Heräätkö sinä aamuisin pääsääntöisesti virkeänä?”

Tällä kysymyksellä yleislääkäri ja unen asiantuntijalääkäri Eevert Partinen aloitti Visus-hankkeen järjestämän Teams-Terveystuokion ”Uni on elämän ihmelääke” torstaina 28.5.2026.

Monelle vastaus on ei. Arviolta noin joka toinen kokee herätessään itsensä väsyneeksi. Taustalla voi olla esimerkiksi unettomuutta, josta pitkäaikaisesti kärsii noin 10 prosenttia ja tilapäisesti noin 30 prosenttia väestöstä.

Näkövammaisille uniongelmat voivat olla vielä monimuotoisempia. Täysin sokeista arviolta noin 40 prosentilla esiintyy uni-valverytmin häiriöitä, jotka vaikeuttavat säännöllisen vuorokausirytmin ylläpitämistä ja voivat heikentää päivänaikaista vireyttä merkittävästi.

Uni on elintärkeää

Uni on välttämätöntä aivojen ja kehon palautumiselle. Yöunen aikana aivot käsittelevät päivän aikana opittuja asioita, muodostavat uusia muistijälkiä ja palauttavat elimistön energiavarastoja.

Erityisen tärkeää on syvä uni, jonka aikana aivot puhdistuvat kuona-aineista. Partinen kuvasi prosessia “roskakuskiksi”, joka kerää päivän aikana kertyneet jätteet pois aivoista yön aikana. Jos palauttavaa unta ei saada riittävästi, kuona-aineita voi alkaa kertyä aivokudokseen. Tämän on havaittu olevan yhteydessä esimerkiksi muistisairauksiin liitetyn beeta-amyloidin muodostumiseen.

Riittävä uni vaikuttaa merkittävästi myös vastustuskykyyn. Tutkimuksissa on havaittu, että liian vähän nukkuvat sairastuvat herkemmin esimerkiksi flunssaan kuin riittävästi nukkuvat.

Uni vaikuttaa myös ruokahaluun ja arjen valintoihin. Väsyneenä aivojen impulssikontrolli heikkenee, jolloin epäterveellisiin valintoihin on helpompi sortua. Samalla elimistö pyrkii hakemaan lisää energiaa, mikä voi lisätä ruokahalua huomattavasti.

Uniongelmat näkyvät usein myös mielialassa. Pitkittynyt univaje voi lisätä masennus- ja ahdistusriskiä, heikentää stressinsietokykyä ja saada vastoinkäymiset tuntumaan tavallista raskaammilta.

Pitkään jatkuessaan heikko uni voi kasvattaa myös useiden sairauksien riskiä. Unella tiedetään olevan yhteys muun muassa verenpaineeseen, sydän- ja verisuoniterveyteen, diabetekseen, eteisvärinään ja muistisairauksiin. Partisen mukaan voidaankin todeta, että uni vaikuttaa käytännössä kaikkeen hyvinvointiin.

Hyvän unen rakennuspalikat

Unen tärkeimmät osa-alueet ovat laatu, määrä, säännöllisyys ja ajoitus. Pelkkä pitkä yöuni ei riitä, jos uni ei ole palauttavaa.

Erityisen tärkeää on syvä uni, jonka aikana aivot ja keho palautuvat tehokkaimmin. Syvää unta tulisi olla noin 15–20 prosenttia yöunesta. Lisäksi noin viidennes unesta on REM-unta eli vilkeunta, jota esiintyy erityisesti aamuyön aikana. Loppuosa unesta koostuu kevyemmästä unesta.

Unen rakenne muuttuu luonnollisesti ikääntyessä. Syvän unen määrä vähenee ja yönaikainen heräily lisääntyy, minkä vuoksi moni kokee unen muuttuvan kevyemmäksi vuosien myötä.

Myös unen määrä on tärkeää. Suurin osa ihmisistä tarvitsee unta noin seitsemästä yhdeksään tuntia yössä, mutta yksilölliset erot ovat suuria. Osa pärjää luontaisesti lyhyemmillä yöunilla, kun taas toiset tarvitsevat yli yhdeksän tuntia unta voidakseen hyvin.

Viime vuosina myös unen säännöllisyyden merkitys on noussut vahvasti esiin tutkimuksissa. Partisen mukaan erityisen tärkeää olisi herätä suunnilleen samaan aikaan joka päivä, sillä säännöllinen aamuherääminen rytmittää elimistön sisäistä kelloa tehokkaasti.

Unen ajoitukseen vaikuttaa puolestaan ihmisen sisäinen vuorokausirytmi. Osa ihmisistä on luontaisesti aamuvirkkuja ja osa iltavirkkuja. Ikä vaikuttaa rytmiin merkittävästi: nuorilla esiintyy enemmän iltavirkkuutta, kun taas ikääntyessä uni-valverytmi alkaa usein aikaistua.

Sisäisen kellon toiminta perustuu pitkälti valoon. Aamun kirkas valo kertoo aivoille, että on aika herätä, kun taas illan hämärtyminen käynnistää melatoniinin erityksen ja valmistaa elimistöä uneen.

Kun valo ei ohjaa unirytmiä

Ihmisen sisäinen kello tarvitsee toimiakseen valoa. Täysin sokeilla tämä luonnollinen tahdistus ei kuitenkaan aina toimi.

Arviolta noin 40 prosentilla täysin sokeista esiintyy niin sanottua ei-24-tunnin uni-valverytmihäiriötä. Häiriössä elimistön sisäinen kello ei tahdistu tavalliseen vuorokauden rytmiin, vaan unirytmi alkaa vähitellen siirtyä eteenpäin. Ihminen voi esimerkiksi väsyä yhtenä iltana kello 22, seuraavana vasta kello 23 ja myöhemmin vasta keskiyöllä.

Joillakin rytmi voi siirtyä vähitellen niin paljon, että valveillaolo painottuu yöaikaan ja uni siirtyy päiväsaikaan. Tämän vuoksi arki voi muuttua hyvin kuormittavaksi.

Taustalla on se, ettei valo välity normaalisti verkkokalvon kautta aivojen vuorokausirytmiä sääteleviin osiin. Tällöin elimistö ei saa tietoa siitä, milloin melatoniinin erityksen pitäisi alkaa tai päättyä.

Liukuva uni-valverytmi voi aiheuttaa unettomuutta, voimakasta päiväväsymystä ja niin sanottua sosiaalista jet lagia. Rytmin jatkuva vaihtelu vaikeuttaa esimerkiksi työssä käymistä, opiskelua, sosiaalista elämää ja osallistumista harrastuksiin.

Partisen mukaan häiriötä ei aina tunnisteta terveydenhuollossa riittävän hyvin, vaikka se on täysin sokeilla melko yleinen.

Uni-valverytmin häiriöitä pyritään hoitamaan esimerkiksi melatoniinilla, kirkasvalohoidolla ja mahdollisimman säännöllisellä päivärytmillä. Erityisen tärkeää on niin sanottujen rytmiä ankkuroivien toimintojen ylläpitäminen: herääminen, ruokailut, liikunta ja muut arjen rutiinit pyritään ajoittamaan mahdollisimman säännöllisesti samoihin kellonaikoihin.

Jos verkkokalvolla on jäljellä jonkin verran valoa aistivia soluja, myös kirkasvalohoidosta voi olla hyötyä vuorokausirytmin tukemisessa.

Miksi uni voi mennä rikki?

Unettomuuden taustalla on usein useita tekijöitä, ja siksi on tärkeää selvittää, mistä uniongelmat johtuvat. Taustalla voi olla esimerkiksi erilaisia sairauksia, kuten uniapnea, jossa hengitys katkeilee yön aikana ja uni muuttuu katkonaiseksi.

Myös levottomat jalat -oireyhtymä, kilpirauhasen toimintahäiriöt, sydämen vajaatoiminta, keuhkosairaudet, yölliset astmakohtaukset, kiputilat tai refluksi voivat heikentää unen laatua.

Myös vuorokausirytmin häiriöt vaikuttavat uneen. Vuorotyötä tekevistä noin 10–20 prosenttia kärsii univaikeuksista, ja epäsäännöllinen rytmi voi vaikeuttaa sekä nukahtamista että unen laatua. Säännöllinen uni-valverytmi onkin yksi keskeisistä unen tukipilareista aina kun se on mahdollista.

Sängyn merkitys on myös keskeinen. Jos sänkyyn liittyy työasioita, stressiä tai jatkuvaa hereillä olemista, voi siihen muodostua niin sanottu sänky–uni-assosiaatio, jossa keho ei enää yhdistä sänkyä lepäämiseen. Tämän vuoksi sänky olisi hyvä pyhittää nukkumiselle ja levollisille hetkille, kuten rauhalliselle lukemiselle. Työasioiden ja kuormittavien ajatusten käsittely kannattaa siirtää muualle.

Uniongelmiin vaikuttavat myös elämäntavat ja aineet. Kofeiini, alkoholi ja nikotiini voivat heikentää unen laatua merkittävästi. Esimerkiksi kofeiinin vaikutus voi kestää useita tunteja, ja sen vuoksi iltapäivällä tai illalla nautittu kahvi voi häiritä nukahtamista. Alkoholi puolestaan voi heikentää unen rakennetta jo pieninäkin annoksina, vaikka se saattaa aluksi helpottaa nukahtamista.

Myös lääkityksillä voi olla vaikutusta uneen. Tietyt keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet, stimulantit ja esimerkiksi beetasalpaajat voivat muuttaa unta tai heikentää melatoniinin tuotantoa, minkä vuoksi lääkityksen ajankohdalla voi olla merkitystä unen kannalta.

Unettomuus voi myös ylläpitää itse itseään. Stressi, huolet ja kuormittavat elämäntilanteet lisäävät vireystilaa ja vaikeuttavat nukahtamista. Ylivireys voi olla kognitiivista, fyysistä, emotionaalista tai aivojen toimintaan liittyvää. Ajatusten pyöriminen, tunteet kuten stressi tai suru sekä kehon vähäinen liikunta päivän aikana voivat kaikki lisätä iltavireyttä.

Kun unettomuus jatkuu, siitä voi syntyä noidankehä: huoli nukkumisesta lisää painetta nukahtaa, mikä puolestaan vaikeuttaa unen saamista entisestään. Tällöin uni ei ole enää luonnollinen tapahtuma, vaan siitä tulee suoritus, joka itsessään estää nukahtamisen.

Siksi on tärkeää tunnistaa unettomuuden taustatekijät ja pyrkiä vaikuttamaan niihin mahdollisuuksien mukaan.

Miten unta voidaan tukea?

Unettomuuden hoito perustuu ensisijaisesti kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan (CBT), jota pidetään tällä hetkellä vaikuttavimpana hoitomuotona pitkäaikaisessa unettomuudessa. Hoitoa voidaan toteuttaa myös näkövammaisille ilman erityisiä muutoksia.

Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa keskeistä on unta ylläpitävien ja häiritsevien tekijöiden tunnistaminen. Uniaikaa voidaan tarvittaessa rajoittaa, jolloin sängyssä vietetty aika vastaa paremmin todellista unta. Tavoitteena on vahvistaa unipainetta ja tehostaa unen laatua. Samalla käsitellään ylivireyttä aiheuttavia tekijöitä sekä muokataan uneen liittyviä haitallisia ajatus- ja toimintamalleja.

Jos taustalla on muita unihäiriöitä, kuten uniapnea tai levottomat jalat -oireyhtymä, ne hoidetaan erikseen osana kokonaisuutta.

Unen säätelyssä keskeinen tekijä on myös unipaine, jota kertyy valveilla ollessa. Riittävä fyysinen aktiivisuus päivän aikana tukee unipaineen muodostumista. Liikuntaa suositellaan yleensä noin 150 minuuttia viikossa sekä lihaskuntoharjoittelua pari kertaa viikossa. Unirytmin häiriöissä liikunta kannattaa ajoittaa erityisesti aamuun tai aamupäivään.

Kun valoa ei ole käytettävissä rytmin tahdistajana, kuten osalla näkövammaisista, korostuvat muut säännölliset tekijät: heräämisajat, ruokailurytmi, liikunta ja sosiaaliset rutiinit. Myös äänimaisemat ja tutut iltarutiinit voivat toimia arkea jäsentävinä tahdistajina.

Iltarutiineilla on suuri merkitys unen laadulle. Keinovalon tiedetään viivästyttävän melatoniinin eritystä, minkä vuoksi iltaa kohti olisi hyvä rauhoittaa ympäristöä. Monille toimii niin sanottu 10–3–2–1-rytmi: kofeiinia ei nautita noin 10 tuntiin ennen nukkumaanmenoa, alkoholia vältetään noin 3 tuntia, aktivoivaa tekemistä ja ruutuaikaa vähennetään 1–2 tuntia ennen unta.

Sängyn käyttö kannattaa rajata nukkumiseen ja läheisyyteen. Jos sänkyyn liittyy liikaa hereillä oloa, stressiä tai työasioita, voi syntyä haitallinen sänky–uniassosiaatio, joka vaikeuttaa nukahtamista.

Rentoutumista voi tukea myös yksinkertaisilla keinoilla, kuten rauhallisella kävelyllä, musiikilla tai hengitysharjoituksilla. Esimerkiksi rauhallinen 4–7–8-hengitys voi auttaa kehoa siirtymään vireystilasta lepotilaan. Siinä hengitetään 4 sekuntia sisään, pidätetään hengitystä 7 sekuntia ja hengitetään ulos 8 sekuntin ajan.

Jos uni ei tule, ei ole tarkoituksenmukaista jäädä sänkyyn pitkäksi aikaa. Jos nukahtaminen ei onnistu noin 20–30 minuutissa, on parempi nousta ylös ja tehdä jotakin rauhoittavaa, kunnes väsymys palaa.

Päiväunet voivat olla hyödyllisiä, mutta niiden tulisi olla lyhyitä, noin 10–20 minuutin mittaisia ja ajoittua ennen iltapäivää, jotta ne eivät häiritse yöunta.

Uni kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin perustana

Unen merkitys on kokonaisvaltainen. Se ei ole vain palautumista, vaan keskeinen osa aivojen, kehon ja mielen hyvinvointia. Uni on myös herkkä mittari siitä, miten voimme kokonaisvaltaisesti.

Unta ei aina voi hallita täydellisesti, mutta sitä voi ymmärtää, tukea ja suojata. Jokainen yö ei ole samanlainen, eikä sen tarvitsekaan olla. Tärkeämpää on kokonaisuus ja suunta: se, miten uni rakentuu pitkällä aikavälillä arjen valinnoista, rytmistä ja palautumisesta.

Unta on tärkeää arvostaa ja vaalia, ja tehdä tarvittavia valintoja, jotta voisi vastata myönteisesti artikkelin alussa esitettyyn kysymykseen: ”Heräätkö sinä pääasiassa virkeänä?”

Kuulijoiden kysymyksiä unesta

Terveystuokion lopuksi osallistujilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä unesta. Keskustelu toi esiin monia arjen kokemuksia ja syvensi aiemmin käsiteltyjä teemoja yksilöllisten tilanteiden näkökulmasta.

Unen laatua pohdittiin mittaamisen ja oman kokemuksen kautta. Asiantuntijan mukaan unitrackereista voi olla hyötyä erityisesti unen kokonaismäärän ja vuorokausirytmin seuraamisessa, mutta univaiheiden arviointi on niillä vain suuntaa antavaa. Luotettavimpana mittarina pidettiin omaa kokemusta: aamun vireystila ja se, kuinka levänneeksi itsensä tuntee, kertovat usein eniten unen palauttavuudesta. Myös yölliset heräilyt ja esimerkiksi sykevälivaihtelun muutokset voivat antaa lisäviitteitä.

Useampi kysymys liittyi ikään ja hormonaalisiin muutoksiin. Vaihdevuosien todettiin vaikuttavan merkittävästi uneen, sillä estrogeenitasojen lasku lisää monilla unettomuutta, yöllisiä heräilyjä sekä kuumia aaltoja ja hikoilua. Unihäiriöiden esiintyvyys voi vaihdevuosi-iässä nousta jopa 60–80 prosenttiin. Hoidossa korostuvat taustatekijöiden selvittäminen sekä tarvittaessa hormonihoito. Joissakin tapauksissa voidaan käyttää myös muita lääkityksiä, kuten tiettyjä mielialalääkkeitä tai vasomotorisia oireita vähentäviä lääkkeitä.

Myös raudan merkitys uneen herätti kysymyksiä. Matalat ferritiinitasot voivat liittyä levottomat jalat -oireyhtymään ja aiheuttaa katkonaisia öitä. Kun rautavarastot saadaan korjattua, myös uni voi monilla palautua nopeasti, mikä korostaa kehon kokonaisvaltaista vaikutusta uneen.

Lääkeaineista keskusteltaessa esiin nousivat esimerkiksi beetasalpaajat, jotka voivat joillakin vaikuttaa melatoniinin eritykseen ja sitä kautta uneen. Myös nesteenpoistolääkkeiden ajoituksella on merkitystä, sillä ilta-aikaan otettuna ne voivat lisätä yöaikaista virtsaamistarvetta ja katkaista unta.

Melatoniinista esitettiin useita kysymyksiä. Sen teho unilääkkeenä on väestötasolla melko maltillinen, mutta siitä voi olla hyötyä vuorokausirytmin siirtämisessä tai tietyissä erityistilanteissa, kuten vuorotyössä tai ikääntyneillä pitkävaikutteisena valmisteena. Käyttö tulisi kuitenkin arvioida aina yksilöllisesti, eikä jatkuva käyttö ole tarpeen, jos siitä ei ole selkeää hyötyä.

Keskustelu sivusi myös unilääkkeitä yleisemmin. Osa valmisteista voi aiheuttaa toivottujen vaikutusten lisäksi aamuista väsymystä, levottomuutta tai muita sivuvaikutuksia. Siksi hoito valitaan aina yksilöllisesti, ja pitkittyneessä unettomuudessa ensisijaisena hoitona pidetään lääkkeetöntä kognitiivista käyttäytymisterapiaa.

Lopuksi käsiteltiin kortisonin vaikutusta uneen. Sen tiedetään lisäävän vireystilaa ja vähentävän unentarvetta, mutta pitkäaikaisessa käytössä haittavaikutukset rajoittavat sen käyttöä. Kyse on voimakkaasti aktivoivasta hormonista, jonka käyttö pyritään pitämään tarkasti perusteltuna ja lyhytaikaisena.