LIIKUNTA

Iäkäs silmälasipäinen nainen pesee ikkunaa kumihanskat kädessä. Taustalla myös toinen henkilö ikkunanpesussa.
Senior couple cleaning windows together at home

Arkiliikunta voi koostua lyhyistä liikuntapätkistä

Arki- eli hyötyliikunnalla tarkoitetaan kaikkea arjessa tapahtuvaa liikkumista paikallaan olemisen sijaan. Arkiliikunta sisältää kaiken fyysisen aktiivisuuden ja liikkumisen arjessa, työssä ja vapaa-ajalla sekä lihasvoimin suoritetut työ- ja asiointimatkat.

Teksti: Maria Tyhtilä
Julkaistu 13.12.2023

Kevyttä tai kohtuullisesti kuormittavaa liikuntaa. Arkiliikunta voi olla teholtaan kevyttä tai kohtuullisesti kuormittavaa. Arkiliikunta sisältää kevyttä liikuskelua mahdollisimman usein sekä taukoja paikallaanoloon aina, kun se on mahdollista.

Lyhyitä liikuntapätkiä. Arkiliikunta voi koostua lyhyistä liikuntapätkistä. Liikunnasta saa terveyshyötyjä jo, kun liikkuu 30 minuuttia päivässä. Liikunnan ei tarvitse olla yhtäjaksoista, vaan sen voi kerätä esimerkiksi 10 minuutin jaksoissa.

Säännöllisyys tärkeää. Arki- ja hyötyliikunnassa tärkeintä on säännöllisyys. Liikuntaa ei voi suorittaa varastoon, vaan sen tulee olla säännöllisesti toistuvaa, jotta saadaan jatkuvia terveyshyötyjä.

Liikuntaa kannattaa suunnitella. Jotta liikunnan saa mahtumaan arkeen uutena tapana, sitä kannattaa suunnitella. Mikään muutos ei tapahdu itsestään. Kalenterissa voi pitää liikuntapäiväkirjaa tai käyttää kännykkäsovellusta.

Jos kipu tai jokin muu oire estää arkiliikunnan, hae apua ammattilaiselta.

Arkiliikunta on pieniä tekoja. Jo pienikin liikkumisen lisääminen arjessa edistää hyvinvointia ja toimintakykyä!

Hyvää arki- ja hyötyliikuntaa ovat esimerkiksi

  • siivoaminen
  • pihatyöt
  • kauppareissut kävellen
  • portaiden kävely
  • marjastus ja sienestys
  • koiran ulkoilutus.

Kun aktivoit kehoasi

  • lihakset ja nivelet vetreytyvät
  • verenkierto vilkastuu 
  • energiankulutus kasvaa ja aineenvaihdunta vilkastuu
  • verensokeri- ja rasva-arvot parantuvat
  • mieli virkistyy
  • keskittymiskyky paranee
  • kehon yksipuolinen kuormitus vähenee asennon vaihtelujen myötä.

 

 

Yksityisyyden hallinta
Visus-hankkeen logo. Sininen silmänmuotoinen kuvio, jonka keskellä lukee valkoisin isoin kirjaimin Visus. Sanan ylä- ja alapuolella valkoiset, silmän pupillin muotoja mukailevat kaaret.

Hyödynnämme evästeitä varmistaaksemme Sinulle parhaan mahdollisen palvelun. Voit hallinnoida itse, mitä evästeitä palvelussa otetaan käyttöön ja muuttaa asetuksiasi helposti milloin tahansa.

Välttämättömät

Välttämättömät evästeet auttavat tekemään verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja kuten sivulla siirtymisen ja sivuston suojattujen alueiden käytön. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä

Jos poistat nämä evästeet käytöstä, emme voi tallentaa asetuksiasi. Tämä tarkoittaa, että joka kerta kun vierailet tällä verkkosivustolla, sinun on otettava evästeet uudelleen käyttöön tai poistettava käytöstä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivustomme käyttää Google Analyticsia anonyymien tietojen, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimpien sivujen keräämiseen. Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.